Hotellit Kuopio

Kalakukkoa ja kokemuksia Kuopion hotelleissa

Kallaveden rannalla, Järvi-Suomen sydämessä, sijaitsee Kuopio, tuo kalakukkoistaan tunnettu kaupunki jolla on myös paljon muutakin tarjolla. Puijon näköalatorni ja sitä ympäröivä luonnonsuojelualue sen henkeäsalpaavine järvimaisemineen antavat Kuopiolle erityisen aseman matkailukohteena. Kuopio on satamakaupunki keskellä sisämaata, josta on yhteys vesiteitse esimerkiksi Savonlinnaan ja Saimaan kanavan kautta aina Itämerelle asti, täällä voi siis kokea saaristolaistunnelmia kaukana rannikosta.

Kuopion elämää täynnä oleva keskipiste on sen tori ja kauppahalli josta niitä maankuuluisia kalakukkoja saa. Kaupungin aktiivinen kulttuurielämä ja varsinkin tapahtumarikas kesä houkuttelevat vierailijoita suosittuihin tapahtumiin kuten Kuopio Tanssi ja Soi, Kuopio RockCock sekä kansainväliset Viinijuhlat. Tässä Minna Canthinkin tunnetuksi tekemässä kaupungissa kulttuurin lisäksi suosittua on kaikki urheiluun liittyvä ja yksi suurimmista urheilutapahtumista on talvisin järjestettävä Finland Ice Marathon.

Kuopioon on hyvien liikenneyhteyksien päässä, vesistöjen lisäksi paikalle on helppo saapua ajellen tai lentäen, Kuopion lentoasemalta ei ole pitkä matka keskustaan. Kuten kalakukkokin, Kuopio on paljon hyvää käärittynä yhteen.

Kuopiossa voit valita kahdesta keskustahotellista

Hotelli Cumulus Kuopio sijaitsee lähellä toria ja sen tapahtumia. Täällä majoittuu mukavasti ja kohtuuhintaisesti sekä vapaa-ajalla matkustavat että liikematkalla vierailevat. Hotellin vieraille on maksuton ulkopaikoitus. Halutessasi voit varata edullisemman yhden hengen standard huoneen myös kahdelle (120 cm vuode). Valitse tällöin vain 1 henkilö ja kirjaa Toiveita -kenttään oikea henkilömäärä.

Aivan torin laidalla, historiallisessa Carlsonin talossa, sijaitseva Hotel Atlas on korkeatasoinen hotelli jonka perinteet ulottuvat aina 1930-luvulle saakka. Perinteiden lisäksi hotellin viehätystä lisää sijainti liikekeskustassa palvelujen, viihdetarjonnan ja kulttuurielämysten välittömässä läheisyydessä. Hotellista on suora yhteys Kuopion suurimpaan tavarataloon Carlsonille. Hotelli on täysin savuton.

Kuopion ravintolat löydät helposti osoitteesta Ravintolamaailma.fi

Kuopio

Hotellitarjouksia

Kuopion hotellit

  • Puijonkatu 32, 70110 Kuopio
    • Keskustaan 1.0 km
    • Lentokentälle 17.0 km
    • Rautatieasemalle 0.1 km
    • Huoneita 141 kpl
    • Ilmainen pysäköinti
      Ilmainen pysäköinti pihapaikolla. Paikkoja on rajoitettu määrä.
    • Ilmainen Wi-fi
      Pyydä tunnukset vastaanotosta.
    • Business Corner
    • Sauna
    • Savuton hotelli
    • Lemmikkieläimet sallittu
    • Kokous- ja kongressihotelli
    • Kaupunkihotelli
  • Haapaniemenkatu 22, 70110 Kuopio
    • Keskustaan 0.0 km
    • Lentokentälle 17.0 km
    • Rautatieasemalle 0.7 km
    • Huoneita 131 kpl
    • Ilmastointi
    • Perhehuoneita
    • Ilmainen Wi-fi
      Pyydä tunnukset vastaanotosta.
    • Business Corner
    • Sauna
    • Maksullinen pysäköinti
      Paikoitusmaksu hotellin vieraille Carlson 1 -parkkihallissa on 10,-/ 24h. Parkkihallin osoite on Savonkatu 17.
    • Kokous- ja kongressihotelli
    • Kaupunkihotelli

Cumulus Kuopio

Puijonkatu 32, 70110 Kuopio

Hotel Atlas Kuopio

Haapaniemenkatu 22, 70110 Kuopio